Tunnelin päässä on valoa. Vai onko?

Heippa hei, tulipas nyt sit taas pysäytys vaihe elämään. Olo helpottunut ku päässyt puhumaan tuli M1 lähete.. eieiei, anorektinen tuleva nisti osastolla vaihteeks, päässä huutaa että nyt loppuu, loppuu kaikki. TAPA ITTES. Mut enkä tapa mä nousen täältä, mä nousen vaikka mikä olis ! Kauanhan taas riittää uskoa, uskoa siihen että mä oikeesti pärjään, että mäkin oon vaan ihminen? Mutta aina mulle vaan hoetaan että jos kerran tipahtaa pohjalle sieltä ei enään nousta, ja aina kun tipun se nouseminen on vaan vaikeampaa ja vaikeampaa, kaikki asiat tuntuuu niin raskailta. Tarvisin oikeesti jonkun juttu kaverin, kelle voisin puhua ihan kaikesta. Tällä planeetalla ei ole yhtään ihmistä mun lisäks joka tietäis kaiken mun tän hetkisestä elämästä, joka osais neuvoa mua tai tsempata. Toki te rakkaat lukijat tiedätte asioita mitä mun entiset ystävät ei tie, mutta haluisin sellasen jolle oikeesti voisin puhua...ýstävät? niin nekin oon johonkin kadottanut.. ja miks? koska mua ei hyväksytä nyt eikä tulla ikinä hyväksymään..

Tälläsen tunteen mä haluaisin vielä kokea, kun tässä jujun biisissä.


Nyt mä palan mun ruumiiseen alas,
elän parast aikaani, enkä halua mennäkkään takas.
Takas sinne mis ei ollukaan mitään,
sinne mis mun piti koko aja jostai kiinni pitää.
Ny mun ei tarvii, mä, mä olen vapaa
irti niist kahleist, jotka käänsi mun pääni mun napaan.
Mä en tarvii lihaksia, habaa.
Mä en tarvii enää niittei tai koksuu
tai jotai vitun jabaa.
Se on kaikki sitä samaa
ne iskee salaa ovelasti sielt takaa,
ja syö sun mielesi lamaa.
Mun mieli on nyt vakaa, eikä se toimi
enää ku vaa sil yhdel ainoalla tapaa.
Ja se tapa on suora, mut silti oikeel suunnal.
Eikä se tapa sun tunteit niinku huora.
Mut kipu pitää suoda,
pitää antaa haavojen vuotaa
ja sit vasta työntää ne pois luotaan.
Kaikki on saatava, se ei ollu sanat häävin,
mut en ylistäny huumeit, ymmärsitte väärin.
Fiilispohjalt sen käänsin,
en oo sellast meininkii mitä pipes nähny täällä päi läänii.
Mä vaan sanoin miten olin,
olin miten olin.
Mä olin miten olin, siis olin.
Se mikä olin joskus on enää jäänne,
mä haluun elää tällee
omistan tän mun elämälle.

Mä olen kohdannut mun demonit,
mä olen kohdannut mun eroni, se vei multa veroni.
Mun ei tarvii enää miettii, koska tiedän
mun ei tarvii enää pelkää, mun aika ei oo vielä.
Mun aika ei oo siellä missä muiden,
mut aika lepää siellä missä kuljetaan uiden.
Mun suu lepää yllä tuhansien suiden,
yllä tuhansien puiden, alla miljoonien kuiden.

Mä oon nyt tässä, mä elän
Mä oon jo tässä, elämässä
Mä oon nyt läsnä, mä elän
Mä oon jo tässä, tässä elämässä

SEKSIKÄSTÄKÖ?!

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?31622735

Seksikkyyden voi ilmeisesti nähdä monella tapaa, itseäni tää muistuttaa vaan ja ainoastaan siitä että nyt ollaan taas pari päivää syömättä ja muistetaan treenata, tuplaan lenkkien pituuden ja teen kaksinkertaiset määrät lihaksia, että näyttäisin kesällä edes hivenen seksikkäämmältä !

Huomasin vasta että mun blogilla on 110 lukijaa, kiitos tosi paljon! <3 Ja pahoittelen etten o hirveen aktiivisesti tätä päivitellyt, tosiaan elämä potkinu liian lujaa, etten vaan ole kyennyt siihen.

Mä huomaan että kusetan nykyään jopa itteeni, siirrän asioita, kiellän ja peittelen, en hyväksy mitään. Oon eronnut lopullisesti mun poikaystävästä melkeen puolivuotta sitte, väitän kaikille että oon täysin tunteeton tai ainut tunne mitä tunnen on viha - JA PASKAT ! Mä rakastan sitä jätkää, sillonkun satun avaamaan suuni puhun hänestä, joka helvetin paikka ja asia muistuttaa mua jotenkin, en kestä.
KYLLÄ NYT MYÖNNÄN KAIKILLE JOPA ITSELLENI, OON VAAN RAKASTUNUT - JA TUNTEILLEHAN EI TUNNETUSTI VOI MITÄÄN? En uskalla edes nähdä kyseistä herraa, tekis liian kipeetä. Ja ehkä aika kultaa muistot, en tiedä, en usko, en tuu pääseen tästä vaan yli.
Tai no.. miten sen ottaa, kyllähän mä nyt yli pääsen, unohdan aina hetkellisesti, mutta kun voisinkin tehdä sen luonnollisesti, ilman amfetamiinia tai subutexia(subuxonea), pirin käyttö jääny aika vähälle, subu nousussa, 3-7 krt/vko, ei hyvä.. Kohta ollaan koukussa ja pahasti, toinen asia missä oon alkanut valehteleen.. "EN MÄ OLE KOUKUSSA"... vai oonkohan sittenkin? itken, huudan, raivoon, mietin 24/7 huumeita, en pärjää ilman, en kestä, kiukkuan, kärttyän.. en vaan pysty olemaan ilman. Toinen entinen piikkikammo - on nykyään piikkiKOUKKU, tarvin ne vedot, se tunne kun mäntä painuu pohjaan. RAKKAUS ! <3 Se tunne on samankaltainen, kun se että huomaan että olen saavuittanut jonkun tavoitepainon.. Sitä haluu aina vaan lisää ja lisää ja lisää. Mulla on niin hyvät suonet, että piikitys jäljet eivät näy kun max. 2 tuntia vetojen jälkeen, joten tämä on oma pieni salaisuuteni, ja kahden ystäväni.

Mä olen koko elämäni ollut sellanen et mä tarviin jonkun mikä tekee musta "heikon", säälittävän? Mä tarvin sen tunteen että mut huomataan, TÄMÄ ON VAIN MINUN MIELIPIDE. Mutta kaikki syömishäiriöiset ovat jossain määrin heikkoja, he kaipaavat hyväksyntää, joku on saatettu syrjäyttää kokonaan, toiseen taas heijastavat perheen ongelmat, mutta se on käytännössä aina sellanen avun huuto. Sama huumeiden kanssa, mä haluan apua, mutta mä en osaa pyytää sitä. Ihankun yrittäisin sanattomasti sanoa, hei mulla ei o kaikki hyvin, huomaatteko mua? ei, ja siltikään mua ei huomata, mä olen koukussa, kaloreiden laskemiseen, urheiluun, huumeisiin, tupakkaan, light-limsoihin, teehen, purkkaan, oksentamiseen. Mä olen koukussa niin moneen asiaan ettei niitä kannata edes luetella, mutta mitä mä noista mun "PAKKO-AINEISTA" oikeasti tarvitsen?

Ainiin tosiaan, vaihteeks taas yks ystävä mullan alle, tapettiin uutenavuotena, EN JAKSA ENÄÄN YHTÄÄN KUOLEMAA, seuraavaksi se on sitten oikeesti mun vuoro jos täältä joku lähtee, mutta ei enään yhtään läheistä ennen mua. Ei riitä enään kahden käden sormet laskemaan ihmisiä joita on lähtenyt vuoden sisään läheltä, en jaksa, en kestä, mä hajoan. NYT MÄ PURAN TÄN LIIKKUMALLA ja doupilla, mutta sängynpohjalle en enään vajoa. Sen lupaan.

Uusi vuosi - VANHAT kujeet, ilman kuolemia. KIITOS!

aivan, oon jättänyt vaa`an taka-alalle lomalla.. eilen 51 kiloa, oksennus.
TAVOITE: 47 KG 1.3.2012
nyt aloitetaan uudestaan, muttei liian kovilla tavoitteilla, ettei sitten jouduta taas pettymään. Mielummin huomaan että oon päässyt reilusti yli tavoitteeni. (vajaa kilo viikossa, pysyvämpääkin kun 5 kiloa viikossa tahti, enkä halua kiduttaa itseäni. Tosin pirikuuri houkuttelisi, parissa viikossa helposti 7-9 kiloon pois)Seuraavan tavoitteen täyttyessä, otan geelikynnet.