Elämä kusee linssiin mut se ei haittaa mua, tästä ei voi olla enään suuntakun ylös päin tai hautaan. Mun tekin aina vaan mieli antaa anoreksian viedä mukanaan, mut mä ajattelen isää, äitiä, ystäviä ja niiden tuskaa. Mä olen kerran katsonut vierestä kun he kärsivät. Enään uudestaan en sitä haluais tehdä, mutta mä en pysty elämään ns. normaalia elämää. Kalorilaskuri tikittää päässä yötä päivää, aterioiden ajat ja suunnittelu, liikunnan määrä, ne vaan pyörii mun päässä enkä saa sitä loppumaan.

Blogin ulkoasu on aika keskeneräinen, yritin tehdä siitä vähän valoisamman kun oli niin synkkä, mutta kuvas mun elämää paljon enemmän.

Mä oon niin väsynyt oikeesti etten jaksa enään ees päivittää tätä, oon melkeen ajatellut sitä psykiatristaosastoa vapaaehtosesti, mietin niin usein itteni tappamista nykyään. Pienikin vastoinkäyminen niin jo mä oon valmis luovuttamaan. Musta vaan alkaa tuntua että koko mun elämä on vastoinkäyminen, mä haluisin muuttaa kauas täältä, jonnekki mistä en tuntis ketään, jossa kukaan ei tietäis musta mitään ja voisin alottaa ihan alusta. Se vaan taitaa olla aika mahdotonta.

you really are my ecstasy

Voi kun riittäiskin vaan toi miekkonen mut ekstaasiks, näin ei kuitenkaan ole. Mun päivät menee nykyää paukuissa ja syömättä, mikä on sinänsä aika hassua, koska muut mässäilee hirveesti paukuissa, mulla katoaa ruokahalu. Se voi ehkä johtua siitä, että ahdistus hirveästi nähdessäni itseni peilistä jos olen paukuissa, olen ISO.
En koskaan ajatellut, että alkaisin polttelemaan, mutta tässä sitä ollaan. Alkoholi on jäänyt aika reilusti taka-alalle, vklp saattaa mennä vahvempiakin aineita kun vaan kannabista ym. thc:tä, e:etä kokeilin paskanjakson aikana, ja tykästyin. Nyt himottais kokeilla vauhtia, sen lisäks että olo on kuulemma taivaallinen, pystyy liikkumaan vaik kuinka, ruokahalu katoaa olemattomiin, tekis hyvää mulle.
Pääsisin pitkästä aikaa pois näistä mun ihroista.

Tällai pikapostaus vaan, ettei kukaan luule että oon kuollut. Huomenna tuun kirjottaan pitkästä aikaa kuulumisia kunnolla.