maanantai 21. kesäkuuta 2010

Nyt mun on pakko.

Tässä on ehtinyt vierähtää hetki viimeisestä päivittelystä, syynä siihen on se, että vanhempani saivat tietää että syömisvammailu jatkui. Eli aikalailla lähtökuopissa taas ollaan, painoa on silti saatu pudotettua, mutta vain vähän. Nykyinen paino taitaa olla siinä 52 kg tienoilla, en ole aivan varma sillä vanhempani veivät vaa`an minulta ja saan käydä vaa`alla vain kun he käskevät.

Eilinen meni hyvin, miinuskaloreille mentiin söin muutaman omenan ja olin neljän tunnin treeneissä, illalla olo oli heikko ja tuntui siltä että olisi pakko syödä, en kuitenkaan sortunut vaan menin suoraan nukkumaan. Musta tuntuu, että aika kuluu hirveän hitaasti mä odotan että olis jo juhannus, sitten ei ole enään pitkä aika kun lähden ruotsiin ja pääsen pakoon vanhempien holhoamista. Sillon mä aion laihtua, mä rakastan ruotsalaisia naisia tai siis suurintaosaa, he ovat kauniita ja laihoja, sellaisia kuin minä haluaisin olla, mutta millaista minusta tuskin koskaan tulee. Mä lähden syksyllä amikseen, aion laihtua, olla laiha, niin että kaikki voivat ihailla sitä, kuinka olen laihtunut, kuinka kaunis olen kun olen niin pieni ja siro, nyt mä aion tehdä sen, vaikka vanhemmat uhkailisivat millä! Mä toivon vaan, että mä pystyn siihen, eli elokuun alkuun mennessä paino olisi tippunut vähintään 45 kiloon, mielellään paljon alemmaksi. Mulla on puolitoista kuukautta ja 7 kiloa, ei näytä hirveän mahdottomalta tuo púdotus mutta kun paino ei tahdo tippua millään, vaikka kulutan enemmän kuin syön. Mun kroppa on varmaan taas säästärillä koska mua heikottaa ja palelee ihan kamalasti ja ihokin on ihan kylmä. Mä mietin, jospa saisin jonkun, joka aikoo myös pudottaa painoa jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kaiken, mutta kun kukaan ystävistäni ei tunnu ymmärtävän miltä minusta tuntuu, kun katson peiliin haluann vain itkeä. En näe siellä mitään kaunista, vain ISON sian, joka ei pysty hallitsemaan itseään. Mä tiedän sen että kaikki katsovat mua paheksuen, ei kukaan haluaisi olla tällainen strong>LÄSKI , ihmiset väittävät että olen hyvä tällaisena, enkä saisi laihduttaa enään, mutta mä en halua olla tällainen tyytymätön itseeni, mä haluan olla pieni ja siro, niin että mun luut voi nähdä, ja kun mua koskee ne tuntuvat terävinä.

Nyt mä lähden nauttiin pepsi maxista tehtyjä jääpaloja, menee ihan karkista ja niin vähäkalorista! :))

tiistai 27. huhtikuuta 2010

I`m fat.


Tänään on "mättöpäivä", eli saan syödä max 1000 kcal, kuullostaa hurjalta,joten en usko että tulee kuitenkaan syötyä niin paljoa. Taidan käydä tänään ostamassa uudet farkut, sen kunniaksi että paino oli aamulla alle 53 kiloa (52,8 kg), toivotaan et paino jatkaakin laskemista eikä tuu mitään jojo efektiä. Eilen pystyin paastoamaan koko päivän, jopa illan oon niin ylpeä itsestäni, etten sortunut taas illalla syömään! :) Ajattelin että tänään voisin mennä uimaan ja siitä lenkille. Täytyy katsoa miten aika riittää. Mut tällai lyhyt postaus vaan, illalla lisää!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Ei, ei näin!


Mä vihaan iltoja, miks mä ratkean aina illal syömään vaik päivä menis hyvin. Mun ei edes ollut nälkä, mut kun tulin kotiin ja kävin keittiössä juomassa, iski hirveä himo syödä. Missä mun itsekuri on?! Mä en voi jatkaa näin, mun on pakko opetella pois tästä ilta syöpöttelystä. Onneks kalorit ei kuitenkaan o noussu yli 800 viikonlopun aikana, vaikka pelkäsinkin, että nousisi. Ehkä toisaalta ihan hyvä että söin, niin ei mene ainakaan kroppa säästärille. Mut tää syyllisyys on hirveää. Mun tekis mieli vaan lähteä juoksemaan, juosta niin pitkään ettei mun jalat enään kanna. Huomenna on taas uus päivä, porukat on onneks aamulla töissä niin ei tarvitse ainakaan syödä sillon, illaksi kun lähtee ulos niin voin sanoa että söin jo. Mutta mitä jos ratkean taas huomen illalla?! Mun on pakko olla huomen illalla syömättä. Ahdistaa. Mun on pakko liikkua jotenkin, mutta en mä saa millään poltettua noita kaloreita enään, kun en uloskaan voi lähteä. Ja yks mitä mä vihaan tässä talossa, on se että meillä on aina jotain herkkuja ja ne on tarjolla niin että melkeen väkisinkin tulee napattua muutama karkki tai keksi. Taas mä lupaan itselleni, että huomenna paastoan ja mitä luultavimmin illalla taas totean ettei onnistunut. Mä olen läskipaska, mun on pakko laihtua entisiin mittoihin. Mä inhoan itseäni, joka ikistä kohtaa mussa! Mutta nyt tekemään vatsoi.

I have to do it.


Mihin kaikki hyvä mun elämästä on kadonnut. On mulla ystäviä, mutta niistä se tärkein pisti mut valitsemaan anoreksian ja itsensä väliltä. Se ei ymmärrä, etten mä voi päättää vaan etten halua elää näin. Tää hallitsee mun elämää, mä tiedän että mun pitäis lopettaa ajoissa. Mutta mä en halua, mä haluan olla laiha, laihempi ja laihin. Ja kultapojat olisitte miettinyt sitä sillon, mitä suustanne päästitte. Mä olin parantumassa, suomeksi LIHOSIN ainoastaan sen takia, että olitte huolissanne musta. Mut te saitte sen taas aikaseks, mä en jaksanut kuunnella niitä teidän "läppiä" siitä, kuinka mulla on ylimääräistä rasvaa kehossa. Mä vaan toivon ettette tule itkemään mulle enään siitä, kuinka huolissanne ootte musta ja että mun pitäisi syödä. Mä en syö, ja nyt mä teen tän vain itseni takia, että mä voin olla onnellinen. Jos teistä joku nyt sattuu lukemaan tätä, ja tunnistaa mut, ANTAKAA MUN OLLA mä en tarvitse teitä, mun on parempi näin. Mulla on ystäviä jotka hyväksyy mut sellasena kuin olen, mutta silti mä en riitä itselleni tällaisena.

Oh my god you guys, I totally had more than 300 calories
That was so not sexy, no
Good one, can I borrow that?
I WILL BE SKINNY

Better than yesterday.


Ehkä mäkin voin vielä joskus olla laiha. Kävin aamulla vaa`alla 53,6 kg. Eli pudotusta viime punnituksesta, vaikka uskoinkin painon olevan noussut. Nyt on ihan hyvät fiilikset. Katotaan mitä päivä tuo tullessaan, tänään pitäis kuitenkin paastota. Eli kahvia, vettä ja tupakkaa. Nyt pitäis raahautua suihkuun ja lähteä katsomaan yhtä ystävää. En vielä tiedä, menenkö kävellen vai skootterilla. Ilma on kyllä tosi kiva, että voisin hyvin mennä kävellenkin. Tavoitteena olis, että vappuna paino olisi ainakin reilusti alle 53 kilon. Toivotaan parasta.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

I failed again.



Tänään piti olla paasto, aamu lähti hyvin mustaa kahvia ja vettä. Päiväkin meni hyvin yhden purkan söin kun tupakan jälkeen maistu niin pahalta suussa. No tupakka onkin oikeestaan yks syy minkä takia mun on suhteellisen helppo paastota, koska ainakun tekee mieli ruokaa niin tupakalle ja sit pesemään hampaat.
Mut sit tuli ilta, mun tupakat loppu ja iski kamala mättö kohtaus pitkästä aikaa. Mä söin karkkia n. 300 kalorin edest, sipsiä n. 300 kcal ja pannaria. Mä en edes halua ajatella niitä kaloreita. HYI, pois se minusta! Ulkonakin oli jo niin kylmä ja pimeää, etten viitsinyt lähteä enään juoksemaan.
Ja kun mä palelen nykyään kokoajan, niin en muutenkaan tykkä tuola ulkona olla iltaisin, kroppa vissiin säästärillä. Kello lähenee puolta viittä, enkä mä ole vielkään nukkumassa. Voisin tehdä vatsat ja lähteä nukkumaan. Huomenna kunnon lenkki, ja jos se paastoaminen onnistuis huomenna sit koko päivän ajan!

My secret dream


Mä aion kirjottaa tänne aina päivän tapahtumat, kalorit ja liikunnat. Mä pelkään että joku tuttu lukee tätä, joten jos mainitsen täällä joitain nimiä ne ovat mitä todennäköisimmin muutettuja.


Mun syömisvammailu alkoi jo ala-asteella, söin aivan normaalisti, mutta oksensin aina ruuan ulos. Pian liikunta tuli mukaan kuvioihin treeneissä piti käydä keskimäärin 6 krt/vko. Se oli aika rankkaa 10-vuotiaalle tytölle. Yläasteelle siirtyessä, mä en oikeastaan edes välittänyt mitä pistin suuhuni, silloin mä elin normaalia elämää. Tai en tiedä oliko se niin normaalia, mutta kuitenkin. Kun menin kahdeksannelle luokalle painoni nousi 39 kilosta KUUTEENKYMMENEEN KILOON!! Se oli elämäni kamalinta aikaa, silloin tajusin etten voi elää näin ja aloin taas laskemaan kaloreita, liikkumaan ja lopetin syömisen. Mä itkin iltaisin peilin edessä, mä en ymmärtänyt miten mä olin voinut päästää itseni siihen kuntoon. Siitä se kierre sitten lähtikin: pienen pieniä annoksia ruokaa, oksentelua ja paastoa. Mä yritin syödä aina niin että muut näkee, ettei ne epäile mitään. Mutta sitten muutamat henkilöt huomasivat laihtumiseni vaikka se ei ollutkaan suuri n. 5 kg, aloin syömään taas hetken normaalisti, mutta oksensin kaiken mitä söin. Milloin oksensin suihkussa ja milloin lenkillä, ruoka oli vain pakko saada pois sisältä.