Tunnelin päässä on valoa. Vai onko?

Heippa hei, tulipas nyt sit taas pysäytys vaihe elämään. Olo helpottunut ku päässyt puhumaan tuli M1 lähete.. eieiei, anorektinen tuleva nisti osastolla vaihteeks, päässä huutaa että nyt loppuu, loppuu kaikki. TAPA ITTES. Mut enkä tapa mä nousen täältä, mä nousen vaikka mikä olis ! Kauanhan taas riittää uskoa, uskoa siihen että mä oikeesti pärjään, että mäkin oon vaan ihminen? Mutta aina mulle vaan hoetaan että jos kerran tipahtaa pohjalle sieltä ei enään nousta, ja aina kun tipun se nouseminen on vaan vaikeampaa ja vaikeampaa, kaikki asiat tuntuuu niin raskailta. Tarvisin oikeesti jonkun juttu kaverin, kelle voisin puhua ihan kaikesta. Tällä planeetalla ei ole yhtään ihmistä mun lisäks joka tietäis kaiken mun tän hetkisestä elämästä, joka osais neuvoa mua tai tsempata. Toki te rakkaat lukijat tiedätte asioita mitä mun entiset ystävät ei tie, mutta haluisin sellasen jolle oikeesti voisin puhua...ýstävät? niin nekin oon johonkin kadottanut.. ja miks? koska mua ei hyväksytä nyt eikä tulla ikinä hyväksymään..

Tälläsen tunteen mä haluaisin vielä kokea, kun tässä jujun biisissä.


Nyt mä palan mun ruumiiseen alas,
elän parast aikaani, enkä halua mennäkkään takas.
Takas sinne mis ei ollukaan mitään,
sinne mis mun piti koko aja jostai kiinni pitää.
Ny mun ei tarvii, mä, mä olen vapaa
irti niist kahleist, jotka käänsi mun pääni mun napaan.
Mä en tarvii lihaksia, habaa.
Mä en tarvii enää niittei tai koksuu
tai jotai vitun jabaa.
Se on kaikki sitä samaa
ne iskee salaa ovelasti sielt takaa,
ja syö sun mielesi lamaa.
Mun mieli on nyt vakaa, eikä se toimi
enää ku vaa sil yhdel ainoalla tapaa.
Ja se tapa on suora, mut silti oikeel suunnal.
Eikä se tapa sun tunteit niinku huora.
Mut kipu pitää suoda,
pitää antaa haavojen vuotaa
ja sit vasta työntää ne pois luotaan.
Kaikki on saatava, se ei ollu sanat häävin,
mut en ylistäny huumeit, ymmärsitte väärin.
Fiilispohjalt sen käänsin,
en oo sellast meininkii mitä pipes nähny täällä päi läänii.
Mä vaan sanoin miten olin,
olin miten olin.
Mä olin miten olin, siis olin.
Se mikä olin joskus on enää jäänne,
mä haluun elää tällee
omistan tän mun elämälle.

Mä olen kohdannut mun demonit,
mä olen kohdannut mun eroni, se vei multa veroni.
Mun ei tarvii enää miettii, koska tiedän
mun ei tarvii enää pelkää, mun aika ei oo vielä.
Mun aika ei oo siellä missä muiden,
mut aika lepää siellä missä kuljetaan uiden.
Mun suu lepää yllä tuhansien suiden,
yllä tuhansien puiden, alla miljoonien kuiden.

Mä oon nyt tässä, mä elän
Mä oon jo tässä, elämässä
Mä oon nyt läsnä, mä elän
Mä oon jo tässä, tässä elämässä