torstai 26. tammikuuta 2012


Huomasin vasta että mun blogilla on 110 lukijaa, kiitos tosi paljon! <3 Ja pahoittelen etten o hirveen aktiivisesti tätä päivitellyt, tosiaan elämä potkinu liian lujaa, etten vaan ole kyennyt siihen.

Mä huomaan että kusetan nykyään jopa itteeni, siirrän asioita, kiellän ja peittelen, en hyväksy mitään. Oon eronnut lopullisesti mun poikaystävästä melkeen puolivuotta sitte, väitän kaikille että oon täysin tunteeton tai ainut tunne mitä tunnen on viha - JA PASKAT ! Mä rakastan sitä jätkää, sillonkun satun avaamaan suuni puhun hänestä, joka helvetin paikka ja asia muistuttaa mua jotenkin, en kestä.
KYLLÄ NYT MYÖNNÄN KAIKILLE JOPA ITSELLENI, OON VAAN RAKASTUNUT - JA TUNTEILLEHAN EI TUNNETUSTI VOI MITÄÄN? En uskalla edes nähdä kyseistä herraa, tekis liian kipeetä. Ja ehkä aika kultaa muistot, en tiedä, en usko, en tuu pääseen tästä vaan yli.
Tai no.. miten sen ottaa, kyllähän mä nyt yli pääsen, unohdan aina hetkellisesti, mutta kun voisinkin tehdä sen luonnollisesti, ilman amfetamiinia tai subutexia(subuxonea), pirin käyttö jääny aika vähälle, subu nousussa, 3-7 krt/vko, ei hyvä.. Kohta ollaan koukussa ja pahasti, toinen asia missä oon alkanut valehteleen.. "EN MÄ OLE KOUKUSSA"... vai oonkohan sittenkin? itken, huudan, raivoon, mietin 24/7 huumeita, en pärjää ilman, en kestä, kiukkuan, kärttyän.. en vaan pysty olemaan ilman. Toinen entinen piikkikammo - on nykyään piikkiKOUKKU, tarvin ne vedot, se tunne kun mäntä painuu pohjaan. RAKKAUS ! <3 Se tunne on samankaltainen, kun se että huomaan että olen saavuittanut jonkun tavoitepainon.. Sitä haluu aina vaan lisää ja lisää ja lisää. Mulla on niin hyvät suonet, että piikitys jäljet eivät näy kun max. 2 tuntia vetojen jälkeen, joten tämä on oma pieni salaisuuteni, ja kahden ystäväni.

Mä olen koko elämäni ollut sellanen et mä tarviin jonkun mikä tekee musta "heikon", säälittävän? Mä tarvin sen tunteen että mut huomataan, TÄMÄ ON VAIN MINUN MIELIPIDE. Mutta kaikki syömishäiriöiset ovat jossain määrin heikkoja, he kaipaavat hyväksyntää, joku on saatettu syrjäyttää kokonaan, toiseen taas heijastavat perheen ongelmat, mutta se on käytännössä aina sellanen avun huuto. Sama huumeiden kanssa, mä haluan apua, mutta mä en osaa pyytää sitä. Ihankun yrittäisin sanattomasti sanoa, hei mulla ei o kaikki hyvin, huomaatteko mua? ei, ja siltikään mua ei huomata, mä olen koukussa, kaloreiden laskemiseen, urheiluun, huumeisiin, tupakkaan, light-limsoihin, teehen, purkkaan, oksentamiseen. Mä olen koukussa niin moneen asiaan ettei niitä kannata edes luetella, mutta mitä mä noista mun "PAKKO-AINEISTA" oikeasti tarvitsen?

Ainiin tosiaan, vaihteeks taas yks ystävä mullan alle, tapettiin uutenavuotena, EN JAKSA ENÄÄN YHTÄÄN KUOLEMAA, seuraavaksi se on sitten oikeesti mun vuoro jos täältä joku lähtee, mutta ei enään yhtään läheistä ennen mua. Ei riitä enään kahden käden sormet laskemaan ihmisiä joita on lähtenyt vuoden sisään läheltä, en jaksa, en kestä, mä hajoan. NYT MÄ PURAN TÄN LIIKKUMALLA ja doupilla, mutta sängynpohjalle en enään vajoa. Sen lupaan.

Uusi vuosi - VANHAT kujeet, ilman kuolemia. KIITOS!

aivan, oon jättänyt vaa`an taka-alalle lomalla.. eilen 51 kiloa, oksennus.
TAVOITE: 47 KG 1.3.2012
nyt aloitetaan uudestaan, muttei liian kovilla tavoitteilla, ettei sitten jouduta taas pettymään. Mielummin huomaan että oon päässyt reilusti yli tavoitteeni. (vajaa kilo viikossa, pysyvämpääkin kun 5 kiloa viikossa tahti, enkä halua kiduttaa itseäni. Tosin pirikuuri houkuttelisi, parissa viikossa helposti 7-9 kiloon pois)Seuraavan tavoitteen täyttyessä, otan geelikynnet.

2 kommenttia: